LATAA TIEDOTE TÄSTÄ

Ska on rantautunut Suomeen voimakkaammin kuin koskaan aiemmin. Leppoisan tanssimusiikin armadaa johdattaa pitkän linjan ska-konkareiden luotsaama The Valkyrians. Yhtyeen musiikki on tuore, mutta perinteille uskollinen sekoitus 60-luvun jamaikalaista skata ja rocksteadya sekä 70- ja 80-lukujen vaihteen englantilaista two tone-tuotantoa.
Piintyneimmätkin kyynikot joutuivat myöntämään The Valkyriansin nousukiidon todeksi viimeistään kesällä 2006, kun yhtye kokosi yömyöhäisellä Provinssirockin Rytmiteltan ääriään myöten täyteen tanssikansaa. Ahdasta on ollut myös syksyn keikoilla, niin yhtyeen kotikaupungissa Helsingissä kuin muuallakin, ja ryhmä on moneen otteeseen palkittu ansioistaan hikisten live-kokemusten tuottajana. Rumba nimesi The Valkyriansin ”Vuoden 2006 Tanssittajiksi”, ja vuoden 2006 Femma-gaalassa yhtyeelle ojennettiin, varsin osuvasti, ”Jalalla koreasti” -Femma. Lisäksi Do You Really Wanna Know valittiin vuoden 2006 parhaaksi kappaleeksi Funk Awardseissa 2007.
The Valkyriansin ensimmäinen täyspitkä albumi High and Mighty julkaistiin syyskuussa 2006, ja se nousi suoraan virallisen listan sijalle 24. Albumia edeltänyt single Rankin’ Fullstop päätyi myös moneen kotiin debytoiden singlelistan sijalla 6 ja säilyttäen paikkansa TOP-20:ssä yli kuukauden ajan. Sekä Rankin’ Fullstop että kakkossingle Do You Really Wanna Know otettiin ahnaasti vastaan myös radioissa. High and Mighty julkaistaan Keski-Euroopassa maaliskuussa 2007, minkä myötä yhtye suuntaa huhtikuussa nälkäisenä ensimmäiselle pidemmälle Euroopan-kiertueelleen. Kesällä The Valkyrians tanssittaa kansaa maamme merkittävimmillä festivaaleilla ja matkaa Saksaan esittelemään suomalaista ska-poljentoa paikalliselle festivaaliyleisölle.